Toiseen otteluun HB:lle tuli vastaan rakas vihollinen Ahmat. Jo ennen ottelua oli tiedossa, että perheen nuorimpien katseluaika oli mennyt umpeen eikä tulevaa koitosta suositella alle 18-vuotiaille. Ensimmäisestä ottelusta tullut tappio piti asenteen korkealla ja kuka nyt haluaisi hävitä Ahmoille?! Ei kukaan. Joukkueen vahvuudesta olivat poissa "Kari" sekä "Pouttu". Molemmat olivat fyysisestiloukkaantuneita eivätkä näin ollen päässeet kehiin. Muut olivatkin sitten mukana ja Special Guest Starina hääri HB:n entinen ja kenties tulevakin jäsen Toni Kokkonen. Maalissa tänään oli HB:ssa - muistaakseni 1. kertaa - Jari Karhu.
1. Erä
Erä alkoi tasaisissa merkeissä. Ahmat puolusti yllättävän hyvin eikä HB päässyt kunnollisiin maalintekotilanteisiin juuri millään ilveellä. Erän ollessa puolessa välissä alkoi tapahtua. Ei suinkaan maalien merkeissä, vaan ohjelmistossa oli "Näin hajoaa kasetti ver. 1" Ahmojen kovin sähisijä Pietu "Mario Bros" Johansson otti maastapelaamisesta jäähyn ja minuutti tämän jälkeen ottelun mainiosti viheltänyt Parviainen passitti Ahmapelaajan jäähylle väärästä etäisyydestä. Eräs Ahmojen "Isoista Egoista" kävi, kuten asiaan kuuluu, kommentoimassa tuomioita ottaen siitä 2 minuuttia ja siitäkös sopat aikaan saatiikiin. Melun laannuttua pojat istuivat kiltisti jäähypenkillä ja HB esitti sitä kuuluisaa paskaa ylivoimaa, jota ei ole muistettu harjoitella tarpeeksi vapaa-ajalla. Positiivisena asiana voisi sanoa, että omiin ei sentään mennyt. Muutamia maalintekopaikkoja oli molemmilla joukkueilla, mutta Jari poimi hyvin laukaukset kiinni ja vastustajan maalivahtikaan ei ehtinyt pois edestä, joten numerot pysyivät nollissa aina aikaan 14.36 asti. Silloin räjähti. Paluun HB:seen tehnyt Teemu Liira nakkasi etukulmalta maalin Reposen syötöstä. Nämä jäivät erän loppunumeroiksi.
2. Erä
Toinen erä alkoi yllättävän rauhallisissa merkeissä eikä mitään hälyttävää nähty, vaikka Ahmat poikkeuksetta pelasivat pientä sikaa läpi ottelun. 2.40 oli pelattu kun HB:n nolla murtui ja peli oli 1-1. Sitten tuli taas pitkä jakso, jossa HB piti palloa ja Ahmat sumputti. Välillä nähtiin törkeitäkin otteita ja maalin edessä keppiä,kyynerpäätä,verkkoa,ylärimaa ja milloin mitäkin tuli koiville, käsille ja naamalle. HB:n "Koirat" ja maalineduspelaajat "Copane" ja "Liira" kestivät kuitenkin iskuja kiitettävästi. Ajassa 10:43 Pietu ja Liira kävivät pientä vääntöä ja kaverukset toimitettiin 2 minuutin ajaksi miettimään kolttosiaan. 4 vs 4 saatiin tilaa kentälle, mutta se ei juurikaan näkynyt, kunnes ajassa 11:53 Bobin tarkka veto upposi maalin takakulmaan. Maalivahti oli voimaton tässä ns. tuopin korkuisessa laukauksessa. Syötön tarjosi puolustuksen selkäranka ja kantapää Setä. Edelleenkään Ahmat ei saannut pelillisesti minkäänlaisia vaaranpaikkoja aikaan, muissa lajeissa yritys oli kovaa, mutta sen suurempia vahinkoja ei sattunut. Toki HB:llakin näkyi pientä jälkipelaamista, mutta se oli mitätöntä vastustajan otteisiin verratessa. Tauolle tilanteessa 2-1.
3. Erä
Grande Final. Eipä tiennyt kukaan mitä viimeinen erä tuo tulleessaan. Joten sitä lähdettiin pelailemaan levollisin mielin ja voitto mielessä. Parin minuutin tahkoamisen jälkeen tapahtui taas historiaa HB:ssa. Ilkka Sopanen sai ensimmäisen tehopisteensä. Mies syötti Eero Sirénin maalin ja HB meni 3-1 johtoon. Hieman alle 3 minuuttia ja Liira niittasi 4-1 lukemat tauluun. Voitto alkoi käydä pikkuhiljaa mielessä. 1:20 lisää kelloon ja Epo niittasin illan toisen osumansa takatolpalta. Taidokkaan syötön tarjoili ottelun parhaana myöhemmin palkittava Bobby. Peli oli 5-1, eikä se voitto enää jännittänyt yhtään. Enemmän jännittivät muut jutut ja niistä seuraavaksi. Erän puolessa välissä Toni sai jäähyn jälkipelistä, mutta tilanteesta olisi voinnut laittaa kaverin seuraksi istumaan. Mielestäni kaveri jatkoi työntämistään reilusti vihellyksen jälkeen mitä en epäile hetkeäkään. Petoeläimet olivat hyvin ärsytettyjä ja kaverit kävivät kuumana. Jotta peli ei olisi mennyt showksi, joka laittaa Conan O´Brieninkin vakavaksi päästettiin alivoimalla kavennusmaali. Kellossa oli 8:42. Pari minuuttia ja Akura sai vaarallisesta pelistä 2 minuuttia. Tämäkin oli hieman kyseenalainen jäähy, kun mietitään Pietun roikkumista. Alivoima kestettiin ja peli koveni kovenemistaan. Henkilökohtaisesti mieleen jäi Jarkko Rantalan ilme, kun Ilkka karvasi häneltä pallon ja Bobi laittoi puikot heti perään. Se jos mikä on nöyryyttävää. 40 sekuntia ennen pelin loppua Ahmat pääsi jo 2 maalin päähän. Sitten nähtiin kuinka hyviä häviäjiä kaverit ovat. Seuraava aloitus oli jo farssi sinänsä. Ahmojen aloittaja, entinen liigastara, nykyinen pelle ja liman erittäjä ei millään voinnut hyväksyä sitä että Bobi saa valita puolen. Pelin käyntiin saaminen kesti noin minuutin. Hyväksyminen oli myös vaikeaa, kun aloitus oli hävitty. Bobi puotti isä-hahmo Ruuskaselle joka laittoi komean roikun yli vastustajan puolustuksen tyhjään verkkoon. 1. maali Simolle? Riemu oli rajatonta. Yleensä otteluissa vain on se, että jos joku on iloinen, toista saattaa harmittaa. Näin tälläkin kertaa. Bobille aloituksensa hävinnyt (pysyköön nimettömänä) kaveri tuli ja löi takaapäin perseeseen niin kovin, ettei Bobin tarvitse edes mennä tatuointiliikkeeseen ottamaan puolikasta lavan kuvaa jossa lukee Fat Pipe. Se saatiin järjestykseen tuolla iskulla. Allekirjoittanut kävi kysymässä, ehkä hieman kärkkäästi miksi teki tämän ja sitten se tapahtui: Tämä PELLE sylkäisi naamalle! Jopa aina rauhallinen Ruuskanen oli jälkeenpäin suivaantunut. Valitettavasti tuomarilta molemmat tilanteet jäivät näkemättä. Viimeiset ½ minuuttia saatiin sitten loppuun. Ja jälkispekulointi joka suunnassa oli kovaa. Anteeksipyyntö ei siinä limat naamassa paljon lämmittänyt. Myös hyvin viheltänyt Parru sai osansa siitä miksi Ahmat hävisi. Näin tällä(kin) kertaa. Tärkeintä oli kuitenkin makea 6-3 voitto. Vanhat pierut eivät sitä kestäneet.
*** Bobi Arponen "Mies teki tärkeän 2-1 maalin toisen erän loppuun. Syötti vielä 2 maalia ja otti kovan lyönnin perseeseen. Oli siis monessa mukana. Ansaitsee 3 tähteänsä tästä ottelusta." ** Eero Sirén "Vaikea valinta. Kuitenkin vaakakuppi kääntyy Epon puoleen. Teki 2 tärkeää maalia! 3-1 ja 5-1 osumat olivat tämän miehen käsialaa. Ja jälkimmäisen ansiosta voitto varmistui. Epo ei edes näyttänyt salaista asettaan lämäriä." * Simo Ruuskanen "Tällekkin tähdelle ottajia olisi ollut monia. Simo puolusti loistavasti läpi ottelun, vaikka naama punotti ja kunto ei mukamas riittänyt. Sai kirsikan kakun päälle niittaamalla 6-3 osuman."